pikaseminaari

Aikapoliittinen klubi, osa II: Aika ja hyvinvointi

Torstaina 15.10. kokoontui järjestyksessä toinen Aikapoliittisen klubin pikaseminaari. Ihmisen suhde aikaan on muuttumassa ja ennen pitkää ajankäytön problematiikka nousee yhteiskunnassa esiin uudella tavalla myös hyvinvoinnin mittarina. Aika aiheena on herättänyt paljon kiinnostusta, joka tietysti innostaa myös demoslaisia pureutumaan syvemmälle aiheeseen, joten kahdelle klubikerralle on luvassa myös jatkoa.

Ensimmäisenä puhui dosentti Liisa Horelli Teknillisen korkeakoulun yhdyskuntasuunnittelun tutkimus- ja koulutuskeskuksesta. Aikapolitiikassa on kysymys yksilöllisen ja kollektiivisen l. sosiaalisen ajan yhteensovittamisesta rakenteisiin vaikuttamalla. Kun monta asiaa on hoidettava entistä lyhyemmässä ajassa, on ajankäytön koordinoitu haltuunotto tärkeää. Paikallinen osallisuusrakenne tukee ihmisten selvitytymistä. Tulevaisuuden tavoitteena onkin palvelutiski, josta yksityisen, julkisen ja kolmannen sektorin palvelut saa yhdestä paikasta.

Aikapoliittinen klubi osa I: Aika ja raha

Keskiviikkona 30.9. Demos Helsingin toimistolla nähtiin ensimmäinen aikapoliittinen klubi: parin tunnin pikaseminaari ajasta, rahasta, yhteiskunnasta ja ihmisestä. Ensimmäinen seminaari keskittyi aikaan ja rahaan ja niiden kieron kiehtovaan suhteeseen. Aika on rahaa, vai onko? Mitä aika maksaa? Pitäisikö vapaa-ajan olla hyvinvointimittareissa mukana? Onko meillä oikeus olla joutilaita? Näistä aiheista puhumassa paikalla olivat Osmo Soininvaara, Kalevi Kilkki, Mikko Jalas ja Elina Pylkkänen ja loppukommentoijana Ralf Sund.

Kunnanvaltuutettu ja kirjailija, Osmo Soininvaara, aloitti seminaarin perustavanlaatuisella toteamuksella: taloudessa menee hyvin, vauraus vaatii yhä vähemmän työtunteja ja silti työtä tehdään Suomessa enemmän kuin Länsi-Euroopassa. Kehitys on johtanut siihen, että kaikilla on yhä enemmän rahaa ja vähemmän aikaa, vaikka työn tuottavuus on kivunnut muutamassa vuosikymmenessä huimasti.

Yhdistele sisältöä