Uutta kekkosta etsimässä

Yle esittää pian sarjan nimeltä "Kansallisaarteet uusiksi". Olin viime tiistaina ideoimassa sen jaksoa, jossa tehdään uusi Kekkonen.
Uusi Kekkonen ei tietenkään ole Kekkosen kaltainen karismaattinen suuri
johtaja – ei Obama, Putin eikä Stubb – vaan uusi tapa tehdä politiikkaa
ja saada ihmiset siihen mukaan.

Matkustin Kekkos-session jälkeen Turkuun. Suomen keskusta
uudistaa tavoiteohjelmaansa ja järjestää siihen liittyen viisi
Suomitori-tapahtumaa eri puolilla maata. Minut oli pyydetty antamaan
ulkopuolinen kriittinen kommentti tavoiteohjelman osioon, joka käsittelee Suomen alueellista kehitystä. Uusi tapa tehdä politiikkaa ei synny helposti.

Tavoiteohjelma, eli Suomitalkoita,
oli tekemässä puolueen eturivi, Vanhanen, Korhonen, Rantakangas ja
Hyssälä. Talkoiden esittelyssä kerrotaan, että keskustalaiset uskovat
hihojen käärimiseen ja yhdessä tekemiseen.

Huomioni kiinnityi juuri tähän teemaan – tai oikeastaan sen
puutteeseen. Koko Suomi ei pysy asuttuna, kaikkien suomalaisten
voimavaroja ei saada käyttöön eikä ilmastonmuutoksen hillinnässä
onnistuta jos sitä yritetään nykyisillä politiikan keinoilla. Loppujen
lopuksi ne ovat vieläkin samat kuin Kekkosen aikana. Ainoastaan
keinojen vaikuttavuus on huomattavasti heikompi.

Keskusta hakee uudelleen kansanliikkeen henkeä. Puolue on avannut
tavoiteohjelmansa laajasti muulle yleisölle. Viiden Suomitorin pohjalta
muokattu ohjelma lähetetään kommentoitavaksi sadoille eri alojen
järjestöille. Tämä on totta kai hieno avaus.

Muutos toisenlaiseen tapaan rakentaa politiikkaa ei synny heti. Se vaatii harjoittelua ja kokeilua – ja hyviä ryhmätyötaitoja.

Suomitorilla kansalaisten poliittisia odotuksia kuunnellessani jäin
miettimään, mikä oli riviosallistujien ja paikalla olleiden
kansanedustajien kokemus tilaisuudesta ja sen tuloksista.
Pohjapaperista keskusteltiin noin tunnin verran neljässä ryhmässä.
Ryhmät keskustelivat hyvin vapaasti suunnilleen kaikista suomalaisen
politiikan teemoista. Tuloksena oli sihteerien kirjaama joukko eri
kokoisia huomioita, jotka sitten esiteltiin muille.

Miettikääpä itseänne kansanedustajana tai ministerinä, joka sitten
kuuntele tällaisen sikermän kommentin puolueen kentän kommentteja. Tai
miettikääpä itseänne tavallisena politiikasta kiinnostuneena
suomalaisena, joka yrittää työpajan osallistujana antamaan oman
panoksensa puolueen ja Suomen tavoitteiden määrittelemiseen.

Edellinen ehkä ajattelee, että nyt on kansaa ja kenttää kuultu, sekavaa
oli mutta onneksi tästä saadaan pienemmällä porukalla jotain kasaan.
Jälkimmäinen ajattelee, että onpa vaikeita nämä politiikan kysymykset
ja erityisesti keskustelu muiden kansalaisten kanssa.

Olen joskus kuullut väitettävän, että suurin este suomalaisen
yhteiskunnan kehittämiselle on yli 50-vuotiaiden huonot ryhmätyötaidot.
Politiikka tehdään yhä paljon tämän ikäpolven voimin. Onko siis niin,
että politiikka polkee paikallaan, koska sitä tekevän sukupolven
ryhmätyötaidot on opittu kansakoulussa, taloyhtiön hallituksessa ja
armeijassa.