Olin eilen Tommi Laition kanssa kuuntelemassa Väestöliiton Kodin viikon seminaarissa: huomisen hyvinvointia hakemassa. Puhumassa oli Olli Kangas, tutkimusprofessori Tytti Solantaus sekä Tommi Laitio Demos Helsingistä. Tilaisuuden lopuksi palkittiin Matti Rimpelä Tirkistys tulevaisuuteen -palkinnolla.
Tapahtumassa keskusteltiin laman vaikutuksesta lapsiperheisiin ja hyvinvointiyhteiskuntaan. Seminaarin päätteeksi pidettiin myös keskustelu, jossa pohdittiin minkälainen Suomi on hyvinvointivaltiona vuonna 2020.
KELA:n Olli Kankaan puhe oli kiinnostava, vaikka rehellisesti sanoen en täysin ymmärtänyt aivan kaikkea. Ymmärrykseni ulkopuolelle jäi esimerkiksi termi ”tyhjän säkin politiikka”, josta en ole vieläkään saanut aivan selkeätä kuvaa. Opin kuitenkin jotakin esityksestä. En esimerkiksi tiennyt että köyhyys on lisääntynyt laman aikana, vaikka nyt jälkeenpäin ajatellen asia tuntuu melko itsestäänselvältä. Kiinnostavaa oli myös kuulla, kuinka suomalainen hyvinvointiyhteiskunta kantaa laman yli. Esimerkiksi pitää lisätä enemmän vastuuta yksilöille ja enemmän vastuuta perheille lapsista.
Varmasti yksi kiinnostavimmista puheista päivän aikana oli THL:n tutkimusprofessori Tytti Solantauksen Taantuman taakka lasten harteilla. Solantaus kertoi, minkälaisia vaikutuksia lamalla on ollut nuoriin ja lapsiin. Hänen mukaansa lama on vaikuttanut radikaalisti perheen arkeen, ja lapsiperheiden palvelut vähenevät jatkuvasti. Itse 14-vuotiaana en ole huomannut muutoksia tai ongelmia ympärilläni, jotka Solantauksen mukaan ovat lisääntyneet laman takia. Oli kiinnostavaa kuulla, että lama on vaikuttanut näin paljon nuorten elämään. Puhe oli kokonaisuudessaan mielenkiintoinen, mutta aika synkkä.
Loppujen lopuksi seminaari oli mukava kokemus, vaikka olinkin pitkästyä välillä. Tapasin uusia ihmisiä ja vaihdoin pari sanaa jopa ministerin kanssa. Opin paljon uutta ja kiitän Tommia siitä, että hän otti minut mukaansa.
Aleksi O’Connor, TET-harjoittelija
Helsingin Suomalainen Yhteiskoulu
Tuoreita ajatuksia suoraan sähköpostiisi!